
Antti Tuomikoski on leikannut pitkiä teatterielokuvia, dokumenttielokuvia, lyhyttä fiktiota sekä tv-sarjoja vuodesta 2008 alkaen.
Antti Tuomikoski on helsinkiläinen elokuvaleikkaaja. Tuomikoski on valmistunut medianomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2008. Vuoden 2019 syksystä alkaen hän on jatkanut opiskelua Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuvataiteen maisteriohjelmassa.
Tuomikosken päättötyö Tampereen ammattikorkeakouluun, dokumenttielokuva Melko kallista paskaa, voitti parhaan opiskelijadokumentin palkinnon vuoden 2008 Kettupäivät-festivaalilla. Se esitettiin myös Docpoint-festivaalilla, Tampereen elokuvajuhlilla ja TV1:n Dokumenttiprojektissa.
Tuomikoski on leikannut kolme pitkää teatterielokuvaa: Taru Mäkelän ohjaamat Varasto 2 (2018) ja Täydellinen joulu (2019) sekä Márton Jelinkón indie-elokuvan Pystyssä (2011), joka voitti parhaan esikoiselokuvan palkinnon Raindance-festivaalilla Lontoossa 2012. Dokumenttielokuvan puolella Tuomikosken kädenjälki näkyy esimerkiksi elokuvissa Sinivalkoinen valhe (ohj. Arto Halonen 2012), Toveri, missä olet nyt? (ohj. Kirsi Marie Liimatainen 2016) ja Tuhansien raitojen miehet (ohj. Tommi E. Virtanen 2017). Lyhyitä fiktioelokuvia Tuomikoski on leikannut kolme: Hanna Maylettin ohjaamat First World Problems (2014) ja Tomaatti (2016) sekä vuonna 2021 ensi-iltansa saavan Ida-Maria Olvan ohjaaman Mehiläiskesän, joka on Tuomikosken päättötyö Aalto-yliopistoon.
Televisioon Tuomikoski on leikannut osan komediasarjan Kummeli esittää: Kontio ja Parmas ensimmäisestä tuotantokaudesta ja reality-sarjoja. Lisäksi hän on leikannut trailereita ja joitakin mainoksia sekä tehnyt videosuunnittelua teatteriesityksiin.
Ota yhteyttä: info@kulttuurimakasiini.fi